her hair reminds me of a warm safe place

näin sinua taas viime yönä
siinä käsivarren mitan ja valovuosien päässä

                     kuten unissa yleensä

naurussasi virtaa joki jonka varteen joskus nukahdin

kuohuu ja mutkittelee arvaamattomuuttaan
              

       nostaa pintaan kylmiä väreitä

hiuksesi nuorta kevätviljaa
heinänhapsuja ja muutakin luontoa
silmissä ne aallot joihin kaaduin
          

       kai salaa tarkoituksella

kaikille koti ei merkitse turvaa

joillekin sydämen normaaliin rytmiin
                         

                     kuuluu ylikierroksia

joskus rakkaus ei sano mitään
   

                              on vain olemassa

on asioita jotka jäävät sanomatta
ne, joille en keksi kiertoilmaisuja
miten elämäni jokainen hetki vie ajatukset sinuun
se, kuinka paljon edelleen

                   rakastan sinua

ilman myrskyä ei sää koskaan ole tyyni
toisinaan uskottelen, että näinkin on hyvä
ikuisuudessa jossa horisontista ei milloinkaan nouse mustia pilviä
mutta kun kerran rakastamani asiat saavat itkemään
                                                        

                 tiedän

näin ei voi jatkua
tai kaikki on ennenaikaisesti kerrottu
kaikessa on liikaa järkeä ilman sinua

                koska olen niitä jotka elävät järjettömyydestä

unen puolella todellisuutta

A/N: Keskusvaraston tyhjennys jatkuu... eiku.

Yhtä poikkeusta huomioimatta kuvat on © Mira, menkee tänne kattelee sielt löytyy blogi missä on tekstii ja kuvii.

***

Seison porteilla. Uuden, tuntemattoman maailman porteilla. Täytyn uteliaisuudella, se värähtelee kaikkialla vartalossani pieninä sähköiskuina. Yritän katsoa kaikkialla kerralla, muttei sellaiseen ole ihmissilmiä tarkoitettu. Näen auringon, joka kipuaa taivaalle päivänä, jona kevät ja kesä kohtaavat. Se on alku. Tulevaisuus on vielä pelkkä kysymysmerkki, mutta olen valmis kirjoittamaan sille vastauksen.

***

Taivas ylläni on violetti. Se kaartuu ympärilläni, värit liukenevat taivaanrannan toisella laidalla vaaleammaksi. Jos katson tarkkaan, näen pilkahduksen sinistä ja häivähdyksen vaaleanpunaista. Väriskaala on herkkä, viaton, vaikka sen alla järvi sykkii vaahtopäisiä aaltoja rantaan ja ilmaa siveltää rikin viiltävä katku. Rantavedessä, tyrkyjen harjalla ui joutsen. Sen sulat ovat mustat, nokka pistävän punaoranssi. Eikä se värähdäkkään katsoessaan minua, ei pakene tai sähise kuten valkeat serkkunsa. Minulla ei ole siihen vaikutusta.

Kuva © Mira

***

Lapsilla on kaunis kyky uskoa satuihin, Ihmemaahan ja Mikä-Mikä-Maahan. Rajattomiin mahdollisuuksiin ja lupaan olla kasvamatta aikuiseksi. Aikuistuessa usko taikuuteen katoaa ja se on surullista. Nousen vihreän kukkulan korkeimmalle kohdalle, oikealla puolellani on pyöreä, vihreä ovi kukkulan kyljessä ja sen yläpuolella kohoaa tammi sinistä taivasta vasten. Täällä aurinko paistaa aina, tänään uskon satuihin samalla tarmolla kuin silloin lapsena. Tämä on vain yksi osa maailmaa ja jossain näiden vihreiden kukkuloiden takana se jatkuu, täynnä mahdollisuuksia seikkailuun.

Kuva © Mira

Tänään uskallan tunnustaa ajatuksen, jota olen epäröinyt sanoa äänen. Nyt tiedän varmasti, että unelmat voivat toteutua.

***

Tämä paikka on vihreä. Kasvillisuus nousee tiheänä kallion rinteellä, laskeutuu kuohuvaan jokeen joka maistuu paremmalta kuin hanavesi jossain muualla. Nukahdan joen jylinään ja kuohuun, ne ovat myös ensimmäisinä korvani juurella kun aamulla herään. Ennen kuin hahmotan maailmaa tai tajuan, miten kuuma on vaikka kello on vasta puoli yhdeksän.

Jopa ruikulilla kännykkäkameralaadulla onnistaa joskus

Täällä näen elämäni ensimmäisen, oikean vesiputouksen. Se ei ole suuri ja vaarallinen kuten elokuvissa, se on hohtavan sininen ja vie minulta sanat. Yritän ymmärtää todellisuutta, vaikka tuntuu kuin olisin eksynyt uneen, josta en löydä pois. Ei sillä, että edes tahtoisin. Haluan pysyä tässä unessa ikuisesti, löytää salaisia paikkoja kasvillisuuden seasta ja uittaa jalkojani kylmässä joessa. Oppia ymmärtämään, miten maa jostain kulmasta näyttää niin kauniilta.

***

Kävelen loputtomia matkoja, nousen korkealle katselemaan maailmaa. Tunnen kuinka maa sykkii lämpöä, puhaltaa savukiehkuroita ja on äkkiä niin kovin elävä. Epävakaasta maaperästä nousee kasveja, vihreää voimaa silmänkantamattomiin. Ihminen luulee olevansa vahva, repiessään palasia maasta, kiskoessaan juuria ja kääntäessään maan ylönalaisin. Kuitenkin valta-asema on pelkkää lumetta, siinä vaiheessa kun oma nahkani sulaa pois ja lihani hiiltyy mustaksi, täällä kukoistaa vehreys.

 ***

 Seison valkoisen purjeen alla ja tähyilen horisonttiin, sinne missä tulivuoret kurottavat taivasta. Mietin, elääkö siiden syvyyksissä lohikäärmeitä, joiden keho sykkii lämpöä. Onko vuoresta nouseva savu niiden hengitystä, nukkuvatko ne kun taivas on kirkas ja pilvetön?

Kuva © Mira

Tämä maa on täynnä salaisuuksia. Seison purjeiden alla selvittämässä mysteeriä, matkustan katsomaan jotain mitä en jalkaisin tavoita. Vedestä nousee kivisiä kasvoja, koristeellisia kiekuroita, kaiverruksia. Ne ovat olleet täällä kauan, ajoista jolloin historiaa vasta luotiin. Ja maailma kokee olevansa turvassa, kun ne seisovat porttina luonnon voiman tiellä ja puolustavat omiaan. Niin tarinoissa kerrotaan.

taivashopeaa

uskotko tähtikirkkaisiin öihin?
täällä taivas on niin kovin kalpea
kuin kasvot ilman persoonallisia piirteitä
päivä tihkuu rajojen läpi yöhön
vielä keskiyön toisella puolella
voi erottaa rakkaat vihollisista
ja kaupungin ääriviivat

hengitän savua, toivon
että se helpottaisi
tukehduttaisi ikävän tervalla ja hiilimonoksidilla
onko se riippuvutta vai väliaikaista helpotusta
näinä päivinä on vähän asioita, joita ymmärrän

ja kaiken aikaa katson taivasta
olenko koskaan kertonut,
kuinka paljon sitä rakastan?
jossain sen toisella puolella
toisessa ajassa, toisessa paikassa
kaukana täältä
se pukee ylleen viitan
sinisestä silkistä, paljeteista
myrskypilviä vahvempaa
valosaastetta kirkkaampaa

täällä taivas on tyhjä
jos katson tarkkaan,
voin nähdä kaukaisia valoja
ne ovat sormilla laskettavissa
ei tämän näin kuulu mennä

haluan nukkua pimeässä
katsoa tähtiä valveen loppuessa
miettiä niiden nimiä ja historiaa,
paljonko niillä vielä on aikaa
pölyä, jonka ne varistavat taivaankannelle
sekaan piirrettyjä kuvioita
jalokiviä, tuhkakiviä, koristehelmiä
kaikki samaa hopeaa
siellä kristallijärven rannalla
satujen taivaat olivat totta
vielä nytkin, yritän ymmärtää

unissani palaan vielä saman taivaan alle
hetkeksi ikäväni helpottaa
tuntuu hyvältä olla ilman kyyneleitä
edes hetken
kunnes se päättyy liian valoisaan aamuun,
jota en edes erota kesäyön kirkkaudesta
joka ajoi tähdet muualle

faasinen vaihe

on aika hyväksyä
ettei tämä ole enää korjattavissa
minulta puuttuvat resurssit ja motivaatio
käyttökelvotonta
lajittelussa biojätettä
kierrätysarvotonta

en halua herätä
toistuva rutiini joka kertoo
miten heikko minusta on tullut
elän paradoksia
värejä ja liikettä, tarkentamatonta
energiavirtaa, myrskyaaltoja
kaikkialla ympärilläni
itse olen lasikupuun suljettu
sivustaseuraaja, vaiennettu

vihaan heräämistä
paluuta kulisseihin
elämän jäljitelmään
aina uudelleen
kävi kello mitä kohtaa tahansa
kasvoilla naurun jäljitelmä
naamioon kaiverettu
tähän tulee toistoa
luovun suloisesta valheesta
siitä missä kaikki on vielä totta
edes yhden tiimalasin kierroksen

miltä maailma näyttää silmien raoista?
se on paikoilleen lipuvaa maalia
kohtisuoraa pudotusta
auringonsäteitä, yksityiskohtia, harmaansävyjä
en pidä tästä kuvasta

kätken kasvoni
sataprosenttista puuvillaa
vielä unen tuoksuista
koetan vielä porttia
jos se vielä hetken
olisi minulle avoinna

komppassini karttaa pohjoista
huomasitko sanaleikin?
kansa on niin kovin ylpeää
täällä pohjantähden alla
omalle taivaalleni kaipaan etelän ristiä
gammaa ja alfaa
majakanvaloa yöhön
vain rutiinista synkkä
katso tarkemmin ja näe
loputtomat hopeakiteet

***

A/N: Tässä yksi päivä jouten ollessani innostuin kirjoittamaan pientä faktakokoelmaa itsestäni, jonka tallensin uudeksi sivuksi eli klikkaa vain tästä niin löydät sen. Miksi? Koska olen narsisti ja itsekeskeinen pikku äpärä. No ei vaineskaan, musta on vain kivaa pitää jonkinlaista kirjoittajasta -sivua blogissa, mutta koen kaikki perustiedot aika tylsiksi joten keräsinpä sitten tuollaisia 'pikku' faktoja, joiden voi oikeasti sanoa kertovan musta jotain. Lista saattaa kasvaa tulevaisuudessa jos niikseen on.

inikhdê

'I find the map and draw a straight line,
over rivers, farms, and state lines'

hölmö tyttörukka

pirstaleisessa maailmassa

kulkee elämälle sokeana

kuin murtunut sydän kaipaisi parannusta.

maa ja taivas näyttävät samalta,

niissä on samaa värittömyyttä

valkoista, runoilijan painajaista.

täällä ilma tekee sairaaksi,
infektio kurkussa, tulehdus aivolohkossa.
ihokin halkeilee
hilseilee palasia ja punaisia pisaroita.
kuin olisi allerginen
tai vain vastahakoinen.
taivas on harmaa
ehken vain halua nähdä sen värejä.
kieltäydyn uskomasta
että täällä voisi olla jotain,
jotain mihin langeta.
kaikki on rosoista,
eivätkä värit tartu
ne liukenevat sateen mukana.

'My seeds will cross and then take root
and leave you to an empty room'

päiväni maistuvat karvailta
ne ovat riisuttuja
täynnä merkityksettömiä sanoja
liikeitä jotka vain korvaavat tyhjyyttä.

särkynyt sydän täytyy paikata.
sille ei ole laastareita,
parannus on roskataiteessa,
makeissa suupaloissa, punaisessa viinissä,
vieraissa huulissa, hyvissä piiloissa.
löydän omani sanoista, paperista,
painomusteen tuoksusta,
tutuista muodoista.
muistan asioita, mutten ole varma
missä uni ja valve kohtaavat.

'Every new morning all I can do, is hold onto the promise'

kuuleko kukaan kertomiani tarinoita
ikävästä ja maailmasta
joka kääntää minulle kasvonsa.
olenko jo saanut liian paljon?
käytinkö kaiken onnen,
mikä syntymässä jaettiin.
paljastan sydämeni koska en osaa
muuta kuin sanaleikkejä.
kuka heittää ensimmäisen kiven?
se on palkinto, jonka eteen ei tarvitse olla
itsekään synnitön.
elämä on arpapeliä,
jumalat heittävät kruunaa ja klaavaa.
tiedäthän, että olemme vain nappuloita
heidän pelissään?

rakkaus on taitava huijari.
heille jotka janoavat rakkautta,
hän on oiva kauppakumppani.
mutta entä me, jotka suljemme sisimpämme?
me olemme narreja,
niitä joita rakkaus petkuttaa.
saatat luulla muuta,
- huuda, kiistä, naura, sulje silmät - 
mutta me olemme uhreista helpoimmat.

'And though where the road then takes me, I cannot tell'

näin unen,
kauneimman mahdollisen unen,
jonka jälkeen valveeni on painajaista.
näin värejä,
skaaloja keltaisesta oranssiin,
kaikkia mahdollisia punaisen sävyjä.
sanovat, että maa kuolee syksyisin.
jos näin on, on kuolema kaunista.
ihmiset puhuvat muusta,
mutta minun sydämeni elää syksyä.
sen lämpimiä värejä, kylmeneviä vesiä,
vaikka se on vain -
...
    ...
         ...
              uni.

'Remember the day, 'cause this is what dreams should always be'

yö pimenee jo

taas yksi päivä miettien
        mihin kasvattaisin juureni
onko meri niiden murhaaja
vai kestäisivätkö ne vastarannalle?
        äänetön lupaus ei vaadi todistajaa
    sydämeni on riipuvainen lunastuksesta
     kuten muinaisella kielellä sanotaan
niille, jotka kulkevat vaarallisia polkuja
                                                                     inikhdê

'I just want to stay, I just want to keep this dream in me'