her hair reminds me of a warm safe place

näin sinua taas viime yönä
siinä käsivarren mitan ja valovuosien päässä

                     kuten unissa yleensä

naurussasi virtaa joki jonka varteen joskus nukahdin

kuohuu ja mutkittelee arvaamattomuuttaan
              

       nostaa pintaan kylmiä väreitä

hiuksesi nuorta kevätviljaa
heinänhapsuja ja muutakin luontoa
silmissä ne aallot joihin kaaduin
          

       kai salaa tarkoituksella

kaikille koti ei merkitse turvaa

joillekin sydämen normaaliin rytmiin
                         

                     kuuluu ylikierroksia

joskus rakkaus ei sano mitään
   

                              on vain olemassa

on asioita jotka jäävät sanomatta
ne, joille en keksi kiertoilmaisuja
miten elämäni jokainen hetki vie ajatukset sinuun
se, kuinka paljon edelleen

                   rakastan sinua

ilman myrskyä ei sää koskaan ole tyyni
toisinaan uskottelen, että näinkin on hyvä
ikuisuudessa jossa horisontista ei milloinkaan nouse mustia pilviä
mutta kun kerran rakastamani asiat saavat itkemään
                                                        

                 tiedän

näin ei voi jatkua
tai kaikki on ennenaikaisesti kerrottu
kaikessa on liikaa järkeä ilman sinua

                koska olen niitä jotka elävät järjettömyydestä

tunnustus

aloitetaan tunnustuksella
en ole rakastanut ketään kuten sinua

voisin sanoa mitä tahansa
koko maailma on tässä
                      sormenpäissä
mutten tiedä
           tunnenko oikeita sanoja
                            onko edes mitään
                                     särkyvää sydäntä helpottamaan
                  miten muut selviävät?
kannetaanko taskussa sideharsoa
        jolla paikataan syvimmät vuotokohdat
                ja toivotaan, että maailma pysyy paikallaan

ylpeys
   kuolemansynneistä ensimmäinen
luihini merkitty
vaan roolit vaihtuvat
joka kerran kruunattiin kuninkaana
     peittää kasvonsa narrin naamioon

tulee päivä
  jona suuret vedet nousevat rantaan
katoavat vuoret ja vehreät maat
     se vesi on mustaa
        vain taivas saa pitää sinensä

se on päivä jona aallot eivät palaa merelle
mutta älä huoli
    se on vasta vuosien päässä
      uusien aikakausien, valovuosien
   minun aikani tuolla puolen

mutta jos ihmeitä tapahtuisi
   ja sydämeni löisi vielä tuona päivänä

päätän tämän tunnustuksella
            se on sama jonka kirjoitin alkuun

Jos kirjoittaisin rakkaudesta

Jos kirjoittaisin rakkaudesta, erittelisin yksitellen jokaisen tärkeän asian, pirteen, yksityiskohdan kunnes istuisemme tässä katsomassa ikuisuuden päättymistä. Jos koskaan sortuisin kirjoittamaan rakkaudesta, repisin esille jotain henkilökohtaista. Se syöksyisi ulos rinnastani, levähtäisi väliimme hahmottomana ja värisevänä, kaikille avoinna. Epäselvä muodoltaan, mutta sisällöltään kiistaton. Jos kirjoittaisin rakkaudesta itkisin silmäni turvoksiin, puheeni ottaisi tukkoisen sävyn enkä pystyisi hallitsemaan pelkoa. Jos kirjoittaisin rakkaudesta tekisin siitä kaikesta totta, siitä mitä suojelen syvällä sisimmässäni kuuden rautalukon takana. En halua sen pakenevan, koska se on hallitsematon. Villi ja kesytön. Enkä tiedä saisinko sitä enää kiinni.

Koska en kirjoita rakkaudesta, kirjoitan vertauskuvista. Voin muuttaa minkä tahansa ympäriltäni vertauskuvaksi, kielikuvaksi, metaforaksi, illuusioksi. Sanat ovat kaikkivoipia, me emme voi määrittää niiden mahtia vaan ne kulkevat kurittomasti omia polkujaan. Kaikista haalimistani sanoista luon kiertoilmaisuja, joilla viittaan siihen mistä en aio kirjoittaa. Aloittelijan silmissä puhun jostain aivan muusta.

Tiedätkö miten Aika toimii? Minulla on sinulle vastaus, se ei kysele lupia. Kun maailma tuntuu seisovan paikoillaan, se ehkä kiusaa jotakuta toista. Kun sinä käyt läpi ikuisuutta, joku toinen kokee silmänräpäyksen. Mutta vielä koittaa sinunkin vuorosi. Aika on pelkuri, se ei kestä surua ja ahdistusta, se hakeutuu niiden lähelle joilla on onnea ja rak-, sitä niin. Silloin se pyörii vinhassa kierteessä, ottaa kädestä ja vie mukanaan jonnekin kauas. Äkkiä kaksi kuukautta on kulunut, kohta kolme. Se on pitkä aika, eikä Aikaa sen jälkeen enää kiinnosta. Kuin yhden yön rakastaja se jättää sinut muuttamaan valkoista kattoa syvänsiniseksi taivaaksi.

Jokainen luulee kävelevänsä vastavirtaan. Oikeasti kukaan ei ole erityinen, mutta kukaan muu ei ole Sinä. Sinä näet jotain mitä muut eivät, samoin tuo toinen joka on myös Sinä. Te molemmat kuljette vastavirtaan, mutta silti te kohtaatte matkalla. Ja vaikka välillänne on vain käsivarren mitta, maisemanne on silti erilainen. Palikoista tehty torni, erilaisia muistoja, hetkiä, pelkoja, unelmia.

Muistot ovat kaikkialla. Maistat viiniä, katsot vuosikertaa pullossa. Et ole nähnyt lasissasi nesteen muodossa edustavien rypäleiden kasvua, mutta etiketin sanoissa on jotain tuttua. Hetken kaiveltuasi mielesi taidegalleriaa löydät etsimäsi. Toisena päivä kävelet kirjaston loputtomia hyllyrivejä ja etsit tarinoita, jotka kertoisivat jostain kauniista. Kaipaat kirjoja, joihin kirjoitetut nimet merkitsevät jotain. Se aiheuttaa sen typerän tunteen, jonka turvin jokainen meistä nostaa itsensä joskus muiden yläpuolelle. Tämä kirja on sinulle, sinä koet sen erilailla kuin yksikään toinen. Ei väliä, vaikka se on ollut olemassa jo ennen kuin opit unelmoimaan. Kotiin kävellessäsi suljet todellisuuden kuulokkeiden taakse, pyörität kerrasta toiseen samojen kappaleiden sarjaa. Piirileikkiä, joka lohduttaa hetken, ennen kuin sulkee sinut ulkopuolelle. Ei ole enää hyväilevää kättä hiuksissa, ei syliä jonka muuttaa turvaksi. Todellisuus on kylmä kevätpäivä.

Jos kirjoittaisin rakkaudesta en löytäisi sanoja. Siitä on vaikeaa puhua, siinä mennään pintaa syvemmälle, ihohuokosiin, henkilökohtaisuuksiin. On helpompaa puhua elämästä, kokemuksista, havainnoista. Muista tunteista saan kirjoittaa, mutta varovasti. Minkä tahansa tunteen saa muutettua rakkaudeksi, ja siitä en halua kirjoittaa.

En kirjoita rakkaudesta.

inikhdê

'I find the map and draw a straight line,
over rivers, farms, and state lines'

hölmö tyttörukka

pirstaleisessa maailmassa

kulkee elämälle sokeana

kuin murtunut sydän kaipaisi parannusta.

maa ja taivas näyttävät samalta,

niissä on samaa värittömyyttä

valkoista, runoilijan painajaista.

täällä ilma tekee sairaaksi,
infektio kurkussa, tulehdus aivolohkossa.
ihokin halkeilee
hilseilee palasia ja punaisia pisaroita.
kuin olisi allerginen
tai vain vastahakoinen.
taivas on harmaa
ehken vain halua nähdä sen värejä.
kieltäydyn uskomasta
että täällä voisi olla jotain,
jotain mihin langeta.
kaikki on rosoista,
eivätkä värit tartu
ne liukenevat sateen mukana.

'My seeds will cross and then take root
and leave you to an empty room'

päiväni maistuvat karvailta
ne ovat riisuttuja
täynnä merkityksettömiä sanoja
liikeitä jotka vain korvaavat tyhjyyttä.

särkynyt sydän täytyy paikata.
sille ei ole laastareita,
parannus on roskataiteessa,
makeissa suupaloissa, punaisessa viinissä,
vieraissa huulissa, hyvissä piiloissa.
löydän omani sanoista, paperista,
painomusteen tuoksusta,
tutuista muodoista.
muistan asioita, mutten ole varma
missä uni ja valve kohtaavat.

'Every new morning all I can do, is hold onto the promise'

kuuleko kukaan kertomiani tarinoita
ikävästä ja maailmasta
joka kääntää minulle kasvonsa.
olenko jo saanut liian paljon?
käytinkö kaiken onnen,
mikä syntymässä jaettiin.
paljastan sydämeni koska en osaa
muuta kuin sanaleikkejä.
kuka heittää ensimmäisen kiven?
se on palkinto, jonka eteen ei tarvitse olla
itsekään synnitön.
elämä on arpapeliä,
jumalat heittävät kruunaa ja klaavaa.
tiedäthän, että olemme vain nappuloita
heidän pelissään?

rakkaus on taitava huijari.
heille jotka janoavat rakkautta,
hän on oiva kauppakumppani.
mutta entä me, jotka suljemme sisimpämme?
me olemme narreja,
niitä joita rakkaus petkuttaa.
saatat luulla muuta,
- huuda, kiistä, naura, sulje silmät - 
mutta me olemme uhreista helpoimmat.

'And though where the road then takes me, I cannot tell'

näin unen,
kauneimman mahdollisen unen,
jonka jälkeen valveeni on painajaista.
näin värejä,
skaaloja keltaisesta oranssiin,
kaikkia mahdollisia punaisen sävyjä.
sanovat, että maa kuolee syksyisin.
jos näin on, on kuolema kaunista.
ihmiset puhuvat muusta,
mutta minun sydämeni elää syksyä.
sen lämpimiä värejä, kylmeneviä vesiä,
vaikka se on vain -
...
    ...
         ...
              uni.

'Remember the day, 'cause this is what dreams should always be'

yö pimenee jo

taas yksi päivä miettien
        mihin kasvattaisin juureni
onko meri niiden murhaaja
vai kestäisivätkö ne vastarannalle?
        äänetön lupaus ei vaadi todistajaa
    sydämeni on riipuvainen lunastuksesta
     kuten muinaisella kielellä sanotaan
niille, jotka kulkevat vaarallisia polkuja
                                                                     inikhdê

'I just want to stay, I just want to keep this dream in me'