Haluan valvoa läpi yön, jona aurinko ei laske. Haluan etsiä kohdan, missä päivä vaihtuu toiseksi ja nähdä, kuinka taivas vaihtaa väriä.
Haluan kulkea luonnossa, nukkua siellä missä se on villi ja räiskyvä. Haluan nousta kallion laelle ja katsoa alas pauhaavaan koskeen. Kuvitella putoavani, koska sehän on melkein lentämistä.
Haluan nukkua taivasalla, ehkä sittenkin telttakankaan suojassa. Kuunnella tarkkaan, kuinka luonto elää yötä. Etsiä sirkkojen sirityksen, huuhkajan kutsun ja askeleet, joista en tiedä, kelle ne kuuluvat.
Haluan korviini elävää musiikkia, haluan tuntea sen rytmin ja värin, siihen kätketyn muiston. En kuitenkaan samalla lailla kun ennen, vain sen verran, että sydän sykähtää ja jää kaipaamaan.
Halun unohtaa kuluneet vuodet, taantua lapsen tasolle. Juosta ja huutaa niin, että toisia hävettää. Haluan pyöriä karusellissa ja nostaa kädet korkealle vuoristoradan huipulla. Haluan tahmata sormeni hattaralla, vaikken siitä juurikaan pidä.
Haluan etsiä oman paikkani, jostain korkealta. Jostain, minne toiset eivät katso. Jostain, missä olemassa oloni unohtuu. Kadota hetkeksi, vain hetkeksi, jonnekin kauas unieni laidalle.
Haluan nähdä uuden osan maailmaa, kokea seikkailun. Haluan maistaa eksoottista ruokaa, katsella lintuja uudessa paikassa. Unohtaa, että koti on vain muutaman pysäkin päässä.
Haluan syödä mansikoita, vadelmia, mustikoita. Maistaa ainakin sataa erilaista jäätelöä ja julkaista niistä jokaisesta kuvan sosiaaliseen mediaan. Haluan kielelleni makuja, vanhoja ja uusia, auringonmakuisia.
Haluan juoda kahvia lämpimässä, kiirettömässä aamussa. Aamussa, jossa on aurinkoa ja vain pari pilvenhattaraa. Aamussa, joka tuoksuu mahdollisuuksilta.
Haluan nähdä punaisen mökin, muistella kuluneita viittätoista vuotta sen huomassa. Se on kasvanut siinä ajassa, muuttunut, mutta niin olen minäkin. Emme ole yhdessä kuten ennen, mutta kun olemme hymyilemme toisillemme salaliittolaisten hymyä.
Haluan meren äärelle, koska se on kauneinta. Rakastan sen tuoksua, vapautta ja kuohuvia aaltoja. Haluan kahlata rantaan ja katsoa kaukaisuuteen, sinne minne silmäni eivät näe.
Haluan maata nurmella ja katsoa taivasta, tuntea uneliasuuden hiipivän varpaista ylöspäin. Haluan katsoa taivasta ja kuvitella, että se on jostain muualta.
Haluan nähdä sinut. Kyllä, juuri sinut joka jaksat lukea haihattelujani. Haluan tarttua sinua kädestä, viedä minne ikinä haluat oli se sitten lähellä tai kaukana. Haluan vaalia vanhaa ja luoda uutta.
Haluan vangita sateenkaaren, eritellä sen värit purkkeihin ja kokeilla niistä jokaista omalla vuorollaan. Tai ehkä kaikkea kerralla, koska sateenkaaret ovat kauneinta.
Haluan kulkea kaupungin läpi pydystämääni sateenkaareen pukeutuneena. Haluan kulkea ihmisten edessä ja osoittaa, etten häpeä vaan rakastan.
Haluan sulkea maailman sälekaihdinten taa, istua sohvalla ja uppoutua kerrottuihin tarinoihin. Niiden vuoksi haluan nauraa ja itkeä, elää hetken jossain muualla.
Haluan iholleni uuden muiston. Pienen palan lapsuutta, jotain mikä on osa minua. Piiloon olkavarren taa, missä se tanssii myrkylyhdyn valossa. Koska joku välittää.
Haluan juoda itseni humalaan punaviinillä ja shampanjalla. Haluan näyttää tyhmältä, koska ei se ole niin vakavaa. Haluan kulkea aamussa hoipertelevin askelin ja rakastaa kaikkea niin, että yhä aamulla sattuu.
Haluan nähdä ukkosmyrskyn. Haluan huuhtoutua kesäsateen mukana, lentää tuulessa, tanssia salamoiden kanssa ja kuvitella, että ukkosen jyrinä on lohikäärmeen karjaisu.
Haluan paeta saareen kaupungin edustalla. Syödä sormin samalla kun aallot lyövät rantaan, kuin leikkiin kutsuen. Haluan jäädä sinne, myöhästyä viimeisestä lautasta ja maistaa vielä kerran kesää.
Haluan todistaa pystyväni johonkin, etten jatka epäonnistujan polkua. Pursuan halua näyttää, pystyä, nousta kerrankin jonkun toisen edelle. Todistaa jotain, ennen kaikkea itselleni.
Haluan luottaa, että kesän lopussa on jotain odottamisen arvoista. Että minulla on suunnitelma, jotain mistä on hyötyä. Jotain, mikä auttaa minut kohti oikeaa suuntaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti