Näytetään tekstit, joissa on tunniste unohtaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste unohtaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. maaliskuuta 2016

rakkauteni sinuun



On sanottu, että ne jotka heräävät sudenhetkellä ovat sydämeltään surullisia.

Nykyisin pelkään nukahtaa liian varhain. Jos taas herään aamuhämärään, sydän takoen ja kammoten jotain hahmotonta.

Niinä aamuina, kuin tunnit ovat liian varhaiset, haen voimaa sinusta, Myrskytyttöni.

Siitä muistosta joka minulla vielä on.

Sinun kanssasi jokainen päivä oli seikkailu. Palaan siihen aikaan vielä silloinkin, kun aikaa ei enää ole ja päiväni käyvät vähiin. Vaikka vuodet tekevät minusta vanhan, muistan edelleen ja kaipaan aina vain enemmän. Haluan sinut jokaiseen päivääni ja vaikka mitä tapahtuisi, valitsisin aina sinut ja tekisin sen kaiken uudelleen. Vaikka universumit kääntyisivät ja aika kulkisi takaperin, palaisin aina luoksesi.

Koska muistoissa on kääntöpuolensa. Kun aikaa on kulunut tarpeeksi, alkaa kyseenalaistaa niiden todenperäisyyttä. Tapahtuiko mitään oikeasti? Mihin asti muistoni ovat todellisia, ennen kuin ne muuttuvat uneksi? Kauneimmaksi ja rakkaimmaksi uneksi, josta kuitenkin on joskus herättävä.

Kaikki mitä sanon, kaikki kertomani, palaa samaan kohtaan. Se kaikki syntyy samasta voimavarasta. Se olet sinä, Myrskytyttöni. Rakkauteni sinuun pitää tarinani elossa.

Ennen kuin tapasin sinut, olin surullinen. Etsin niin kauan sitä, mikä tekisi minusta minut, kokonaisen ilman sydämen tyhjyyttä. Sitä mikä on vain minulle, se mitä varten synnyin. Tunnetta, joka saisi minut lopultakin ymmärtämään, mitä kodilla tarkoitetaan.

Kanssasi olin onnellinen, tavalla jota en muista tunteneeni sitten lapsuuden. Se oli niin suurta, että tuskin pystyin käsittämään sitä.

Ja siksi en muuttaisi mitään, en edes silloin kun välimatka tuntuu kipuna rintalastan alla ja minun on katsottava muualle, ettei kukaan näkisi miten paljon ikävä minuun vaikuttaa.

Se, mitä sanon ääneen, on vain pieni osa kaipuutani.

Sinun luoksesi, Myrskytyttö.

Ota vastaan se mitä sanon ja usko, että tulee päivä jona riennän yli merten ja maailman rajojen, sinne missä sinä olet.

Tartun sinua käsistä, katson syvälle silmiisi, sinne missä voin nähdä kokonaisen ekosysteemin, sellaisen mitä ei ole missään muualla.

Odota minua siihen asti, pysy sellaisena kuin olet.

Ole minua varten, koska en usko löytäväni vastaavaa mistään muualta.

Ole minulle ikuisesti Myrskytyttö.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

matkalle jääneet

I

laatikossa dinosauruksia
meidän kahden salaisuus
jo alusta asti
siinä oli jotain erityistä
ihastuinko silloin ensimmäistä kertaa?
joskus kadun päivää
jona en enää vastannut kirjeisiin


II

kahden kadun risteyksessä
uuden päivän nousukohdassa
vuodenaikaan katsomatta
repussani dalmatialaisia
odotin ja olin odotettu
kunnes maailma muuttui
se sama tapahtuu useimmille
siinä kohtaa lapsuutta
on niin helppoa päästää irti


III

seisoin luokkahuoneen ovella
vuotta nuorempien
ekaluokkalainen, haiseva nainen
vieläkö se kaikuu pihoilla?
mietin
kävelinkö jo silloin elämässä takaperin?
pysähdyinkö jo silloin
olemaan ikäisiäni nuorempi?
ehkä, mutta käsi omassani
ei kaivannut selityksiä


IV

olin se joka punasteli takapulpetissa
tuskin edes muistamisen arvoinen
piirsin itsekseni hiljaa
joskus uskalsin hymyillä
kirjoittaa jotain ystävänpäiväkorttiin
joka ei onnistunut olemaan salainen
ja siitä mikä kerran oli suurta
ei ole enää muuta sanottavaa


V

se oli ensimmäisten kertojen aikaa
alkoholia, tupakkaa, juhlintaa
opittiin olemaan holtittomia
kunhan aikamme ensin
rakensimme koteja lelukoirille
ja taas puhuin ikuisuudesta
kunnes käsikirjoitus muuttui
olisiko meillä enää puhuttavaa?
vai pälyilisimmekö toisiamme
kahvikuppien yli
kuin jotain täysin vierasta?
silti toivon, että sinulla on kaikki hyvin


VI

muistan kuinka kirjoitin nimet
yläasteen vessakopin seinään
niiden, jotka olivat rakkaita
osat kolmilehtistä apilaa
vannoin sitä tarinaa jatketaan
mutta kerran niin rakasta
en enää tunne ollenkaan


VII

sinä kesänä kaupunki oli jaloissani
ja minä
aina jossain huipulla, ylhäällä
en edes oikeasti kovin korkealla
palavaa muskottipähkinää
vaikka sanoin
tämä on pysyvää
katosivat päivät
kuin savun tuoksu hengityksestä