her hair reminds me of a warm safe place

näin sinua taas viime yönä
siinä käsivarren mitan ja valovuosien päässä

                     kuten unissa yleensä

naurussasi virtaa joki jonka varteen joskus nukahdin

kuohuu ja mutkittelee arvaamattomuuttaan
              

       nostaa pintaan kylmiä väreitä

hiuksesi nuorta kevätviljaa
heinänhapsuja ja muutakin luontoa
silmissä ne aallot joihin kaaduin
          

       kai salaa tarkoituksella

kaikille koti ei merkitse turvaa

joillekin sydämen normaaliin rytmiin
                         

                     kuuluu ylikierroksia

joskus rakkaus ei sano mitään
   

                              on vain olemassa

on asioita jotka jäävät sanomatta
ne, joille en keksi kiertoilmaisuja
miten elämäni jokainen hetki vie ajatukset sinuun
se, kuinka paljon edelleen

                   rakastan sinua

ilman myrskyä ei sää koskaan ole tyyni
toisinaan uskottelen, että näinkin on hyvä
ikuisuudessa jossa horisontista ei milloinkaan nouse mustia pilviä
mutta kun kerran rakastamani asiat saavat itkemään
                                                        

                 tiedän

näin ei voi jatkua
tai kaikki on ennenaikaisesti kerrottu
kaikessa on liikaa järkeä ilman sinua

                koska olen niitä jotka elävät järjettömyydestä

kuppikakkupäiviä

Pitkästä aikaa (taas) oi lukijapalleroiset. Eka juttu on se, että sain ilmoitettua rimpulan kirjoitusblogini Blogilistalle, erillinen linkkibanneriasia lymyilee tuossa oikialla. Käykäätten ihmettelemässä, etsimässä lukemista, ilmoittamassa bloginne mukaan soppaan ja mitä vielä. Ei, älkää vielä menkö. Lukeekaa ensin mitä ulostin aivoistani tässä iltani ratoksi.

Eli. Tekstiä. Julkaisukelpoista sellaista. Wau. Mitäpä tästä sanoisi? Tajunnanvirtaa, kuten vähän kaikki tänne spämmimäni tekstit tuppaavat olevaan. Jokaisella meistä on elämässä niitä hetkiä, jolloin tuntuu ettei mikään oikein tunnu kulkevan mihinkään suuntaan. Tämä on oodini sille pirulliselle tunteelle.

***

Putosin halki sinisen taivaan.

Tarpeeksi uskomalla se voisi olla lentämistä.

Se kuulostaa paremmalta. Lentää kuin lintu, vapaana ja riippumattomana, muita parempana.

Se on yksi suosikkivalheistani.

Huomenna, huomenna lakkaan tuijottamasta katonrajaa jossa seinä on ummehtuneen keltaista, nikotiinilaikkuista. Huomenna saan tarkoituksen.

Minusta tulee oppinut. Professori, historioitsija, taiteilija, kuuluisa.

Ei lääkäriä tai lakimiestä. Hyvä valhe tietää rajansa.

Huomenna en katso suosikkisaippuani uusintoja, enkä lue roskapalstojen provosoivia keskusteluja.

Mutta huomisen jakso on suosikkini.

Keskusteluista muistan, että joku muukin juoksee samassa pyörässä.

Vastaamattomat viestit ovat alleviivauksia, laiminlyötyjä ihmissuhteita.

Pitää niistäkin huolehtia.

Ehkä huurteinen tai kaksi jonkun seurassa. Sen, jota näen vain säälistä, pelosta etten itse ole erilainen.

Ehkä joku tarkkailee, foliohattu keinahtaa ohimolla.

Sammutan valot, pimeät ikkunat eivät kiinnitä huomiota. Tämä on tärkeää.

Elämä on kuppikakku. Suklaahipuilla, jos niistä pitää. Pikku sattumia.

Taikina on aina pilkuntarkasti saman reseptin pohjalta, silikonivuokaan pakotettu. Paperivuoka on heikompi, ei kylliksi vakaa ja luotettava.

Lasken 330 kuppikakkupäivää.