aorttasta etelään
kumahtelua
uusia sivuääniä
kaipauksen kuminaa
se värisee kammioissa
parantumaton
murskattu kuin olisi
haurastakin
ohueksi hapertunutta
vaiko vartavasten valmistettua
heiveröistä
kieli napsahtaa
levolle suunpohjaan
kuin liian varomattomana
voisi rikkoa jotain arvokasta
heitä ilmaan laatikkoa
siinä on unelmia
kuinka ne helisevätkään
liian monina palasina
terävkärkisinä
ne hukkuvat
kaivavat esiin rubiineja
kädet niin kömpelöt
koettavat pitää kiinni
silti
pakenee sormien välistä
eikä mitään ole jäljellä
paitsi se
mikä väkivallalla
pusertaa sisäelimiä kasaan
kunnes on mahdoton hengittää
mietin
kaunko voin olla näin
käyttökelvottomilla keuhkoilla
keksiikö immuunijärjestelmä jotain
vai romahtaako kaikki
jotenkin käsittämättömästi
tai sittenkin
tarkalleen suunnitellussa
järjestyksessä
