lasken jokaisen sadepisaran ikkunassa
tulikärpäset ovat lähteneet puutarhasta
eikä kynnykselleni tule kukaan
elämä meni noin kuin
huomaamatta ihan
näinkö sen oli tarkoituskin?
kahvin juon edelleen mustana
ja seuraksi mielellään keksejä
niitä joissa on suklaahippuja
sekin käy jo rutiinista
kaksi on malttia
kolmas jo itsekurin puutetta
on päiviä joina särkee enemmän
kuin tahdon edes myöntää
siloposket painuneet kuopalle
nivelrikkoa sormissa
ranteet väsyvät korujen kohdalta
sääret mustelmilla
niin helposti nykyään
vieläkin toisinaan
mielessä viivähtää ajatus
kuin ne kaikki tarinat silloin joskus
kun sanat taipuivat jouhevammin
ehkei aika olekaan loppu
hetken uskon niin itsekin
miksi edelleen sydäntä painaa
kaikki tekemättä jäänyt
vaikka mieli on jo alkanut horjumaan
vuodet karkuun valumaan
oliko mikään totta vai sittenkin
pelkkää elämänmittaista unelmaa
