ympyrä sulkeutuu

tämä on se hetki josta alkaa 'olipa kerran'

kurkotan käsillä ilmaa, hapuilen muistoa
entisaikojen onnesta

silloin piirsin reittejä karttoihin

sovitin elämäni sinun askeliisi

nyt on jäljellä tyhjyys jossain

missä ennen rakkauteen lähes tukehduin

katsotko minua muita kauemmin
vai olenko jo niitä
joiden kasvoja ei muisteta enää huomenna
hetken mietin
ehkei ole liian myöhäistä kääntyä takaisin

sulkea käsiä taskujesi lämpöön
olla riippuvainen sen olemassa olosta

voi kuinka ajatus jo naurattaa

kenties sinulla on jo joku toinen
jota katsot silmiin, omistat lauluja
joka sinusta juopuu
...minäkin joskus
jota syleilet
vaikka koko maailma katsoo
on kauheaa miten se ei enää haittaa
nyt kun käännyn pois
reitiltä joka kerran oli tulevaisuutta
olemme yhtälö, minä sen muuttuja

sinulla edelleen samat tahdit ja sävelet
se sama voima ja elämisen riemu
minulle kuin nikotiinia
niin onnellisesti sekaisin
silloin joskus

nyt mietin
miten helppoa se onkaan
kerran mahdotonta

pää ei sumene, maailma ei avaudu
olen vain minä
suren ainoastaan ajatusta
menetettyä euforiaa
salaisuuksista juoruilevaa hymyä
ja tietoa siitä
missä kuuluu olla

en sano hyvästejä
ehkä on vielä tienristeyksiä
joissa kohtaamme
ja olemme kuin tietäisimme jotain
mitä muut eivät
eikä se ole surullista
kun hymyilen vielä kerran
suljen ympyrän

ja sitten
hymyilen sille toiselle
seuraan syysmyrskyn silmään
niin kuin sinuakin joskus