pudotus

Runotorstai, haaste 361: musta, jonka yhdistin myös toiseen haasteeseen kun en päässyt ideassani alkuun. Avasin siis yhden keskeneräisistä kirjoitani (Hobitti eli sinne ja takaisin) sivulta 100 ja nappasin avukseni viimeisen kokonaisen lauseen. Täytyy sanoa, että loksahti aika mukavasti kohdalleen.


hän oli kadonnut
            katse unohtuneena taivaalle
                   mitään näkemättä
          huulet raollaan, jähmettyneinä
  katkaistuun hengenvetoon
  ihon alla leviää jo kylmä
      pysäyttäen sen
             mikä vielä on
                          olemassa
      päivänpaiste on kadonnut
                                     unohdan
                          jotain olennaista
                   elämästä
                     sattuu hymyillä
            haluan kääntyä pois
              uskotella
                      ettei tämä tapahdu
              ei oikeasti
   on liian pimeää
        synkkää, mustaa
                   pysähtynyttä
         huomaan
             etten uskalla
                  päästää irti
                       koska pelkään
                            p
                              u
                                t
                                  o
                                    a
                                      v
                                        a
                                          n
                                            i
                                               mustaan