pudotus

Runotorstai, haaste 361: musta, jonka yhdistin myös toiseen haasteeseen kun en päässyt ideassani alkuun. Avasin siis yhden keskeneräisistä kirjoitani (Hobitti eli sinne ja takaisin) sivulta 100 ja nappasin avukseni viimeisen kokonaisen lauseen. Täytyy sanoa, että loksahti aika mukavasti kohdalleen.


hän oli kadonnut
            katse unohtuneena taivaalle
                   mitään näkemättä
          huulet raollaan, jähmettyneinä
  katkaistuun hengenvetoon
  ihon alla leviää jo kylmä
      pysäyttäen sen
             mikä vielä on
                          olemassa
      päivänpaiste on kadonnut
                                     unohdan
                          jotain olennaista
                   elämästä
                     sattuu hymyillä
            haluan kääntyä pois
              uskotella
                      ettei tämä tapahdu
              ei oikeasti
   on liian pimeää
        synkkää, mustaa
                   pysähtynyttä
         huomaan
             etten uskalla
                  päästää irti
                       koska pelkään
                            p
                              u
                                t
                                  o
                                    a
                                      v
                                        a
                                          n
                                            i
                                               mustaan

Herääminen

Pitkästä aikaa mukana runotorstaissa, jossa haaste 360 ja sana (otsikonmukaisesti) heäräminen.

Aamu
   se on siimaa ripsien välissä
         unihiekkajauhetta
                   heijastusta
       unelmien rajoilta
käsien kaartumista
          kohti kattoa
     Minä katson sitä
            puutteellisessa järjessä
                 mietin kuinka se on kaunista
       norsunluuta
                silkkipaperia
                         suoraa linjaa
        No, melkein
Jostain rinnan alta
      sieltä missä nautinto puhkeaa
           nousee ääni
                 aamussa pehmeä
      Minä tulkitsen sitä viestinä
                                           kutsuna
                         heräämään kanssasi
   Painan suudelman
               ensin vain otsalle
                     ja hengitän unen tuoksua
                                  sotkuisista hiuksista
                     Ja olen siinä
                           itsekkäänä
                              huomionhakuisena
                                           ensimmäisenä
                                                      herätessäsi

Hetki

Nopea yöllinen tekele, mutta iski tarve kirjoittaa jotain pientä ennen nukkumaan menoa. Tästä siis!

Runotorstain haaste 344: Hetki


                on niin kovasti kaikkea
                              mikä mahtuu
          sekunnin pyörähdykseen
                          kahden junavuoron väliin
                     kuun ja auringon vuoronvaihtoon
          kaikkialla on railoja
                       elämän tallelokeroita
                 hetkien piilopaikkoja
                            surua, kyyneleitä
                        niitä jotka kuivuivat
                                    painuivat ihohuokosiin
                naurua, riemua
                      nykiviä suunpieliä
          mikä silloin mahtoi olla
                     niin kovin ihmeellistä
                vuodenaikojen kiertokulkua
                         kukin omalla paikallaan
                                   vuosia
                                      jotka eivät pysyneet
                 ne ovat nyt tuolla
                               siellä missä
                           menneisyyttä rakennetaan
            eikä mikään enää
                              niitä tavoita
                                  kysyvät
                                   mistä tuntee ikuisuuden
                             sehän on vain
                                            hetki
                                   menneisyydestä katsottuna

Kulmia

Viime päivät ovat menneet nanowrimon parissa, joten ei oikein ole syntynyt mitään mitä tänne haluaisin julkaista. Tänään nanon kirjoittaminen ei ole vielä oikein maistunut, joten päätin kyhäistä jotain runotorstain uusimpaan haasteeseen ettei putki katkea.

En yleensä jaksa selitellä kirjoittamisiani sen enempää, mutta tämä haaste osoittautui todella vaikeaksi ja kirjoitin monia raakileita, ennen kuin sain nyhdettyä itsestäni mitään julkaisukelpoista. Ei tämäkään mikään mestariteos ole, mutta menkööt nyt kuitenkin.

Eli runotorstain haaste 343: Kulma


enkelinihoa
         kuin hyttysverkkoa
     sen alla
niin tavattomasti kulmia
          liitoskohtia
               ihmispalapelissä
        lapaluut
 siipien riekaleita
        irvikuvia kauneudesta
                        katoavaisuutta
     sylissä haurasta
          särkyy jo hipaisusta
   ja on vain
käsistä valuvia kulmia
         paloja
  jotka eivät sovi yhteen